Heinäkuun loppu häämöttää

On se hieman ihmeellistä, että tämää kuukausi on tuntunut olevan hyvin kiireinen kirjoittelemiseen, vaikkei kovin monelle päivälle olekaan mitään tapahtumia ollut. Ehkäpä se johtuu osittain siitä, että viikonlopun jälkeiset viisi päivää ovat menneet väsymyksestä toipumiseen eikä ajatus ole tuntunut luistavan mihinkään.

Vielä olisi viikon verran  meikäläisellä "kesää" jäljellä ja sitten tulee lopulllinen palautuminen arkeen. Ensi viikonloppuna täytyy lähteä seikkailemaan maaseudulle itikoiden syötäväksi. Luvassa kuitenkin on ilta täynnä hyvää musiikkia ja kavereita.

Ei ole löytynyt kesäkollia tai pysyvämpään sijoitukseenkaan sopivaa pitkäturkkia, joten niiltä osin ei mitään hetkauttavaa ole sattunut. Silmänruokaa on kylläkin riittänyt ihan tarpeeksi. Ja nyt en tarkoita mitään paidatta hilluvia lihaskimppuja. Ne eivät suuresti hetkauta.

Taas on tullut huomattua kuinka viheliäistä naisihmiselle on kaikenmaailman karvojen kasvu. Jatkuvasti saisi olla sheivailemassa ettei sääri- tai kainalokarvat vilku kesämekosta. Luonto saisi senkin materiaalin käyttää hiuksiin. Ne voivat ihan rauhassa kasvaa.

Tosin eipähän täällä nyt niin hirveästi ole tuota aurinkoakaan näkynyt, että kovin pienissä vetimissä ulkona olisi tarjennut. Sitten se intiaanikesä varmaankin iskee, kun pitää päivät pitkät istuskella työpöytänsä ääressä.

Suudelmia ja ujoutta

Olen tottunut siihen, että minulle tulee milloin minkäkinlaisia mielihaluja, mutta tämä kyllä yllätti minutkin. Viikonloppuna minut valtasi hirmuinen halu suudella. Siis sellainen yleinen halu, joka ei kohdistunut kehenkään tiettyyn henkilöön. Silloin kun seurustelee tai tapailee jotakuta, on ihan normaalia haluta suudella hänen kanssaan. No, koska ketään sopivaa henkilöä ei ole ollut tarjolla, kärvistelen vieläkin tuon mielihalun kourissa. Enhän nyt sentään voi mennä ja kysäistä ensimmäiseltä sopivan oloiselta vastaantulijalta, että suudellaanko. Vai pitäisiköhän minun hankkia pusero, jossa on teksti "kiss me". Toisaalta en itsekään hyppäisi suutelemaan miehen kanssa, jolla moinen pusero päällä olisi.

En tässä tarkoita sitten mitään ystävänpusuja (niitä ehkä olisinkin saanut) vaan ihan kunnon suutelemista. Joka kestää pitkään, kiusoittelevaa, intohimoista, aistillista ja erittäin nautinnollista.

Ehkäpä tämä johtuu vain siitä, että on kesä ja kärpäsiä .... sekä lukuisa määrä hyttysiä. Ja viikonloppu oli otollinen ystävien seuraa ja hyvää musiikkia, lämmintä ja hikistä olotilaa.

Mutta sitten jos rupean käyttäytymään niin epätoivoisesti, että alan vonkaamaan seksiä mieheltä postiluukusta huudellen (lehden mukaan sellainen tapaus äskettäin kävi), hommatkaa minut jonkinmoiseen hoitoon ja pian. Siinä vaiheessa enään mitkään kaalimadot eivät taatusti auta.

Mistähän johtuu, että ujous iskee juuri silloin kuin ei pitäisi. Asiakaspalvelutyössä olen tottunut höpisemään kaikenlaista joutavaa ihmisten kanssa ja ystävien kanssa liikkeellä ollessani en todellakaan ole siitä hiljaisemmasta päästä. Mutta sitten tiettyjen henkilöiden kohdalla iskee totaalinen stoppi ja tuntuu ettei suusta saa yhtää järkevää sanaa. Sammakot lentelee, jos sieltä nyt tulee pihahdusta kummempaa. Varsinkin jos henkilö on kiinnostaa vastakkaisena sukupuolena. Tuo on myös yksi syy siihen miksen yleensä tee aloitetta vaan odotan miehen sen tekevän. Suustani kuultaisiin varmaankin tosi legendaarisia epäonnistuneita iskulauseita.