Siitä puhe mistä puute

Kevätaurinko ilmeisemmin alkaa tosissaan vaikuttamaan, koska mielessä alkaa liikkumaan muutakin kuin arjen aherrus. Onhan se kiva saada mieleen vipinää, mutta kyllä sitä kaipaisi tosielämäänkin.

Erään kappaleen soidessa radiosta tulin ajatelleeksi, että on olemassa erilaisia "kutukappaleita". Yleisimmin kutukappaleista tulee mieleen musiikki, joka laitetaan soimaan, kun halutaan luoda hieman romanttista tunnelmaa. Toiveissa on, että illalla tapahtuisi jotain makuuhuoneenkin puolella. Siis tämä perin elokuvamainen viritelmä. Toinen yleinen mielikuva on kappaleista, joista tulee romanttisia muistoja mieleen, jotka ovat soineet jollain hyvin merkittävällä tai muistettavalla hetkellä.

Omalta osaltani voin paljastaa, että minulle on myös toisenlaisia kutukappaleita. Sellaisia jotka kuullessani satun tulemaan hyvin halukkaalle tuulelle. Mieli alkaa tekemään jotain muutakin kuin mummon muusia. Kyseiset kappaleet eivät satu olemaan edes suosikkejani tai suosikkibändien esittämiä. En todellakaan osaa sanoa, mikä kyseisistä kappaleista tekee kohdallani kutukappaleita.

Ja nyt kun siis aiheessa ollaan palaan vielä jokin aika sitten lehdissä olleeseen aiheeseen. En muista oliko kyseessä jopa tutkimus. Siinä kerrottiin kuinka naiset voivat saada orgasmin liikkuessaan. Töissä kahvitunnilla (yllätys) tädit keskustelivat asiasta ja tulivat siihen tulokseen ettei se voi olla mahdollista. Siellä en kertonut, mutta nyt voin paljastaa, että on olemassa tiettyjä liikkeitä joita en salilla/jumpassa tee, koska ne voisivat johtaa mainittuun lopputulokseen. Ihana asia sinänsä, mutta en nyt välttämättä haluaisi kokea sitä jumppasalissa hikisten naisten keskellä.

Aloittelen tässä päivääni toivoen, että saan kesän aikana petiini muutakin liikettä kuin hyttysten huiskimista.

Tädit ja kihlat

Jos voisin, sanoisin olevani pahoillani niiden tätien puolesta, joiden kahvituntia tänään järkytin. Mutta koska seison edelleen mielipiteideni takana, pahotteluja ei ole luvassa.

Tämän päivän kahvituntikeskustelun aiheet olivat kihlaus ja avioliitto. Tässä vaiheessa jo selvyyden vuoksi huomautan, että koko ajan puhe oli heterosuhteista. Ehkäpä tädit eivät voi edes ajatella muita vaihtoehtoja.

Keskustelu taisi lähteä todenteolla käyntiin, kun tädit ihmettelivät erään parin olleen kihloissa jo kolmisen vuotta.    Miettivät, että aikoivatko he mennä naimisiin vai erota. En tietenkään osannut pitää suutani kiinni, kysyin että eikö kihloissa oleminen ole vaihtoehtona. Tiivistettynä vastaus oli, että kihlat ovat edelleen lupaus naimisiin menosta ja kovin pitkiä kihlauksia ei pitäisi olla. Kahvit taisivat siinä vaiheessa mennä väärään kurkkuun, kun ilmaisin että voisin olla vaikka loppuelämäni kihloissa menemättä naimisiin.

Toisen järkytyksen aiheutin ilmoittaessani, että voisin olla naimisissa, mutta asua eri asunnoissa. Sain tovin vastata kysymyksiin ja puolustella mielipidettäni. Kertoessani, etten ole varma jaksaisinko joka päivä katsella toista samassa kämpässä, tädin pyörittelivät silmiään epäuskoisina. Kuulemman kyseessä ei voi olla oikea avioliitto, jos ei asu saman katon alla. Kyllähän aviolliset velvollisuudet varmaankin tulevat suoritetuiksi, vaikka kirjat olisivatkin eri osoitteissa. Eihän tuo nyt sitä tarkoita, ettei koskaan samassa sängyssä nukuta. Keskusteluyhteyskin voi toimia paremmin ja erimielisyyksiä olla vähemmän.

Viimeisenä aiheena päästiin ikäeroihin, sekään ei saisi olla enempää kuin plus/miinus viisi vuotta. Ja mitä pienempi sitä parempi. Tuossa vaiheessa se taisin olla minä, joka pyörittelin silmiäni. En viitsinyt kertoa, että osaltani ikäero on suhdehistoriassani "ylittynyt" molempiin suuntiin muutamaankin otteeseen.

Eiköhän jokaisen ole saatava valita itselleen sopivin tapa parisuhteissa, ilman että tädit sitä ihmettelevät ja paheksuvat. Jokainen on itse paras asiantuntija oman elämänsä suhteen ja yhtä ainoaa mallia onnellisesta parisuhteesta ei ole olemassakaan. Minä en ainakaan piittaa tätien mielipiteistä, vaan hoidan parisuhteeni ihan niinkuin parhaaksi näen. Toivottavasti jokainen tekee samoin.

Olen tässä kirjoituksessa puhunut tädeistä, jolla termillä en niinkään viittaa henkilöiden ikään vaan tapaan suhtautua asioihin ja maailmaan. Ikäni puolesta itsekin alan pikkuhiljaa olla tätikastia, mutta toivottavasti ajatukset ovat edelleen nuoren naisen :D

Hulluna hymyyn

Nyt se sitten taas tapahtui. Nimittäin törmäsin valloittavaan hymyyn. Olisin voinut jutella kyseisen henkilön kanssa vaikka kuinka kauan. Mutta sitten tilanne oli ohi ja hän häipyi sateen harmauden keskelle vieden valaisevan hymyn mukanaan.

Olen aina ollut heikkona hurmaaviin hymyihin. Hurmaavaa hymyä ei voi kuvailla, se voi olla monella tapaa erilainen. Oikeanlaisen hymyn tunnistaa juuri sillä hetkellä, kun näkee henkilön hymyilevän ensimmäisen kerran. Miedoimmillaan hymy aiheuttaa mukavan lämpimän tunteen ja pahimmillaan vetää melkein jalat alta. Ja vaikka tämä olisi turhaa, niin mainitsen tässä kuitenkin, että "kauneus on katsojan silmässä". Jokaiselle oikeanlainen hymy on erilainen.

Seurauksena tästä heikkoudesta, olen joskus ajautunut suhteisiin miesten kanssa, jotka ovat olleet totaalisen vääriä, mutta joiden hymy on ollut juuri se oikea. Hymyilemällä ovat saaneet minut unohtamaan järjen ja lipumaan tilanteen mukana. Paljon olen antanut anteeksi vain hymyn tähden. Kaikkein katalin yhdistelmä on hymy ja pitkät hiukset. Kylläpä sitä naisen pitääkin olla, joskus hölmö ja heikko. Kuitenkaan pidemmän päälle hurmaavinkaan hymy ei riitä suhteen rakentamiseen ja ylläpitämiseen, vaikka alkuun sillä kyllä pääsee.

Hymyileminen on helpoin ja halvin tapa hurmata minut. Siis jos törmäät minuun baarissa, älä tarjoa minulle olutta vaan hymyile :)

Autokuumeilua?

Nyt on kyllä melkein maailmankirjat sekaisin, meikäläiseen tuntuu iskeneen pikkuinen autokuume. Se on todellakin ihme. Yleensä on riittänyt, että tarvittaessa pääsen paikasta a paikkaan b. Tuntien ajointoni, niin siinä kyllä riittää vanha autonikin.

Ajokortinhan ajoin heti kun mahdollista, mutta meni vuosia ennenkuin oikeasti rupesin varsinaisesti autolla ajelemaan. Nykyisinkään en ole mitenkään innokas ajaja, monesti saatankin turvautua pidemmillä matkoilla VR:n kyyditykseen. Inhoan ajella isojenkaupunkien keskustoissa, en tee taskuparkkeerauksia (joku kumminkin sen videoisi ja julkaisisi) enkä mielellään käytä parkkihalleja. Mitä siis suostun autollani tekemään ..... no, ajelemaan isohkoa tietä kohtuullisen suoraan :D En tykkää kovin paljon ajella moottoritiellä. Hah, nyt arvaan, että epäilette vauhdin olevan minulle liikaa, mutta ei se siitä johdu. Minusta on tylsää ajella moottoritietä enkä myöskään ole koskaan oppinut tuntemaan vauhdin hurmaa.

Jokatapauksessa autokuume on ottamassa valtaansa. Haluaisin vaihtaa autoni hieman uudenpaan ja hieman isompaan malliin. Mitään farmaria tai amerikanrautaa en kuitenkaan halua. Liian isoja minun ajettavakseni. Aina isompi ei ole parempi. Ja koska en ole mies, minun ei myöskään tarvitse pitää sitä ...... Mutta haluaisin joitakin (naisellisia) hienouksia ja toimintoja sekä metallivärin.

Jos en lottovoittoa saa, jatkanen putputtelua vanhalla autollani pitkin rauhallisia teitä. Uskoisinpa, että muutamalle festarillekin tieni löydän kesän mittaan.

Vääränlainen kevätpörriäinen

Nyt kun kevät on tuloillaan ihmisiin iskee kaikenmoisia kevätpörriäisiä. Yleensä ne ovat mukavia ja saavat aikaan pientä vipinää tai ainakin levotonta oloa. Parhaimmillaan kevätpörriäiset aiheuttavat kahdelle ihmiselle oikein mukavan ja nautittavan olotilan.

Mutta sitten ovat nämä kaikenmoiset hemmot, joita vaivaa ihan vääränlainen kevätpörriäinen. Tai vaivahan heillä on varmaankin ympäri vuotinen, mutta kevään tullen he ilmaantuvat enemmän ihmisten ilmoille. Ei, nyt en puhu kaikenmaailman viinanhuuruisista pultsareista vaan itsensäpaljastelijoista ja vielä pahemmista eli ahdistelijoista ja raiskaajista.

Jo nyt on lehdissä ollut juttuja metsissä/puistoissa tapahtuneista raiskauksista ja ahdisteluista. Jokainen tapaus on liikaa ja kamala, mutta käsittämättömimpiä ovat alaikäisiin kohdistuneet tapaukset. En viitsi tähän kirjoittaa, mitä heille saisi puolestani tehdä. Monesti tulee mietittyä millainen ihminen moisten tekojen takana oikein on. Missä on vika geeneissä, kasvatuksessa, ympäristössä vai missä. Mikä saa tekemään tekoja, joita ei voi millään ymmärtää ja hyväksyä.

Puolestani jokainen tehköön omalle elämälleen ja itselleen mitä haluaa; juokoon itsensä hengiltä, satuttakoon itseään tavalla tai toisella, syököön itsensä kolmesataa kiloiseksi (näitä asioita muiden ei tarvitse ymmärtää ja hyväksyä), kunhan jättävät muut ihmiset ja varsinkin lapset rauhaan.

Tästä kaikesta huolimatta toivon, että jokaiseen iskee hyvä ja mukava kevätpörriäinen, joka tekee keväästä ja kesän odotuksesta iloisen asian.

Karvasta asiaa

Tämän päivän aihe löytyi työpaikan kahvituntikeskustelusta. Kahvitauothan ovat legendaarisia paikkoja suurille puheenaiheille.

Tänään aiheena siis olivat miesten karvat ja hieman tarkentaen lähinnä rinta ja selkäkarvat. En enää edes muista mistä keskustelu alun perin lähti, mutta yhtäkkiä oltiin karvoituksen parissa. Jokainen voi kuvitella, kuinka noin 15 eri ikäistä naista voi saada äänekkään ja iloisen keskustelun aikaiseksi aiheesta.

Tähän voisin jonkinmoisena yhteenvetona todeta, että rintakarvat ovat ok, kunhan eivät ole mitään Herra 47 tyyliä. Tuuheat selkäkarvat saivat melkein yleisen tuomion, mutta löytyipä joka piti selkäkarvoista. Voisikohan vaikutusta olla hänen miehellään, jonka pikaisesti nähneenä voin olettaa omaavan hyvän karvoituksen muuallakin kuin käsivarsissa.

Toisin kuin eräät etelän rantagigolot luulevat, meillä naisilla ei ole mitään "kanna minut metsään apinamies" fantasioita. Siis ainakaan suurimmalla osalla. Joten miehet voisivat jättää rannalla pullistelemisen ja karvojensa esittelyn niiden naisten iloksi, jotka sitä arvostavat ja jopa saattavat kotona odotellakin. Minulle ainakin mieluiten melkein karvaton kuin tosikarvainen mies.

Omana mielipiteenäni voin todeta, että eipähän ole mitään sitä vastaan, jos mies rinta-, sääri- ja ylenpalttiset käsikarvansa ajelisikin. Ainoa paikka jossa miehellä saa olla runsaasti (pitkiä) karvoja on pää ja tällä tarkoitan nyt yläpäätä :)


Keskustelussa tuli huomattua seikka, että vanhemmat naiset olivat "suvaitsevaisempia" karvojen suhteen kuin nuoremmat. Olen kyllä kuullut myös, että tämän hetken nuoret miehet (tällä tarkoitan noin parikymppisten ikäluokkaa) ovat hyvin kriittisiä ja kielteisiä naisten karvoituksen suhteen. Kerran on jäänyt kainalokarvat poistamatta niin suhde on ohi.


Ehkäpä taas piakkoin teen tuttavuutta tuon miesten keksimän kidutusvälineen - epilaattorin - kanssa.

Hieman harmaa lauantai

Olo alkaa tuntua vanhalta kiukkuiselta akalta, kun aina tuntuu olevan jotain urputtamisen aihetta.

Eilen Mikko tippui jatkossa VOF:ssa ja samoin kävi myös Laurille. Mikosta tykkäsin kokonaisuudessaan ja Lauri oli erittäin hyvä esiintyjä. Eilen pihisin ja puhisin Mikon puolesta, mutta yön yli nukuttua aloin ajattelemaan, että ehkä näin oli kuitenkin parempi. En tiedä millaiset velvoitteet odottavat kilpailun voittajaa, mutta uskoisin Mikolla olevan nyt hieman vapaammat kädet tehdä mitä haluaa. Yksi asia on kuitenkin varma, haluan Mikon keikalle katsastamaan tyypin esityksen ihan livenä.

Tänään taidan pitää leffaillan, kaivan hyllystä jonkin mukavan rakkauskomedian, teen kipollisen poppareita ja löhähdän soffan nurkkaan. Ihan yksikseni, jossa on hyvä ja huono puoli. Hyvä puoli on se, ettei lapseni oli vieressä höpöttämässä (en voi tajuta miten joku voikin höpöttää jatkuvasti). Ja toinen hyvä puoli on, että saan katsoa juuri niin siirappiset leffan kuin haluan. Ei tarvitse katsoa Jurassic Parkia, Simpsoneita tai mitään yltiöpäisiä räiskintä pätkiä. Huono puoli (tai puute) on se, ettei vieressä ole ketään, jonka kainalossa leffasta voisi nauttia. Ja myöhemmin ehkä jostain muustakin.

Skippaan suosiolla osion "siitä puhe mistä puute", jos ymmärrätte mitä tarkoitan ;)

Tikkien kiusaama

Kevättä kohti ollaan menossa, tänään ulkona käydessä meinasi tulla hiki paksun takin kanssa vai liekö vaikutusta ollut niillä muutamalla tikillä, jotka eilen sain suuhuni hampaan poiston jälkeen. Tämä päivä on mennyt kotona levätessä ja särkyä parannellessa. Kyllä vain pari tikkiäkin voi olla tosi inhottavia, silloin kun ne sijaitsevat väärässä paikassa. Syöminenkin hankaloituu huomattavasti, ei sen puoleen, ettäkö pienestä syömättömyydestä meikäläiselle mitään haittaa olisi. Varsinkin ne herkut voisi jättää syömättä. Jumpalla ja salillakin saisin huomattavasti ahkerammin käydä. Kesää ajatellen muutamasta kilosta voisi päästä eroon. Mutta nythän en voi mennä rehkimään, koska tikit voivat revetä :D

Hieman edellistä aihetta sivuten, luin tänään jutun naiskehonrakentajasta, jonka tavoitteena on tulla isommaksi kuin mieskehonrakentajat. Hei Haloo, mitähän järkeä tuossa nyt sitten on ja onko se todellakaan kenestäkään enää kaunista. Samassa jutussa hän ihmetteli, että ei löydä miesystävää. No, kokemuksesta voin sanoa, ettei se useammallekkaan ole helppoa, mutta jos pistää treenaamisen kaiken edelle niin......

En kylläkään ole sitä mieltä, että suhteessa pitäisi jatkuvasti kulkea ympäriinsä kuin paita ja peppu. Tottakai molemmilla saa olla omat menot ja harrastukset, kunhan siinäkin hommassa sitten joku raja pysyy. Ettei parisuhde tarkoita sitä, että käydään silloin tällöin "nukkumassa" samassa sängyssä. Meikäläinen vaatii ainakin omaa aikaa ja ahdistun, jos en sitä tarpeeksi saa.

Nyt särkylääke naamaan ja pikkuhiljaa iltahommat tekemään ja nukkumaan.

Kun ei oikein luista...

Olisi ollut kivempi aloittaa blogin pito jollain piristävällä tekstillä, mutta kun tänään se ei vaan kertakaikkisesti onnistu. En tiedä johtuuko pitkistä pyhistä vai mistä, mutta päivä ei ole lähtenyt käyntiin ollenkaan.

Aamulla jo huomasin, ettei tämä päivä kuulu parhaimpiin, kun pää oli kipeä jo herätessä. Ja tämä ei ollut todellakaan millään lailla itseaiheutettua. Vaikka tässä iässä alkoholi aiheuttaa krapulan entistä helpommin, en usko että muutamilla sunnuntaina nautituilla oluilla oli asian kanssa mitään tekemistä.

Sunnuntaista puheenollen, vaikutankohan jotenkin epätoivoiselta yh-äidiltä, kun työkavereiden ensimmäinen kysymys tänään oli, että oliko siellä mitään kiinnostavaa sutinaa. Eihän tuo meikäläisen sosiaalinen elämä tuolla romantiikan saralla ole mitenkään loisteliasta viimeaikoina ollut, mutta silti. Minä en ole siitä valittanut tai ottanut stressiä, niin eipähän työkavereidenkaan pitäisi. Mutta onneksi ovat jo jättäneet "naittamisyrityksensä" (varsinkin kun ehdokkaat eivät olleet oikein meikäläisen tyyliä). Uskokaa, että kyllä minä oman seurani itse etsin tai siis ainakin odottelen, että se etsii minut, ilman ulkopuolisten apua. Viimeistään sitten sieltä vanhainkodista jonkin hitaasti liikkuvan vaarin isken.

No nyt tuli poikettua asiasta, tästä päivästähän olin valittamassa. Työpäivä sujui normaaliin tylsään tapaansa, yritin piristää sitä seikkailemalla netissä ja etsimällä uutta duunia työkkärin sivuilta. Eipähän tärpännyt. Ruokikseen asti kello kulkikin ihan hyvin, mutta kevyen lounaan jälkeen, kello alkoi matelemaan. Nälkäkin ehti tulla ennen kotiinpääsyä. Ruokakauppa oli sitten tietysti täynnä kaikenlaisia idiootteja, jotka poukkoilivat sinne tänne ja tukkivat käytävät.

Kotiin tullessa vastassa oli kiukkuinen ja nälkäinen koululainen. Onneksi rauhoittui, kun sai suuhunsa murkinaa ja pääsi pelaamaan pleikkarilla.

Päivän piristyksenä kuitenkin huomasin, että ensimmäiset krookukset (siis ainakin luulen, että niitä ne ovat) kukkivat pihallani ja tulppaanitkin ovat työntäneet lehtensä varsin tanakasti maanpinnalle.

Lisää piristystä ja hikeä lähden hakemaan salilta. Jos liikuntainto loppuu kesken menen infrapunasaunaan lueskelemaan. Toivon, etten osu samaan aikaan tädin kanssa, joka istuu tuolissa kuin olisi gynekologin vastaanotolla. Ihan kaikkea minäkään en halua nähdä.