Olisi ollut kivempi aloittaa blogin pito jollain piristävällä tekstillä, mutta kun tänään se ei vaan kertakaikkisesti onnistu. En tiedä johtuuko pitkistä pyhistä vai mistä, mutta päivä ei ole lähtenyt käyntiin ollenkaan.
Aamulla jo huomasin, ettei tämä päivä kuulu parhaimpiin, kun pää oli kipeä jo herätessä. Ja tämä ei ollut todellakaan millään lailla itseaiheutettua. Vaikka tässä iässä alkoholi aiheuttaa krapulan entistä helpommin, en usko että muutamilla sunnuntaina nautituilla oluilla oli asian kanssa mitään tekemistä.
Sunnuntaista puheenollen, vaikutankohan jotenkin epätoivoiselta yh-äidiltä, kun työkavereiden ensimmäinen kysymys tänään oli, että oliko siellä mitään kiinnostavaa sutinaa. Eihän tuo meikäläisen sosiaalinen elämä tuolla romantiikan saralla ole mitenkään loisteliasta viimeaikoina ollut, mutta silti. Minä en ole siitä valittanut tai ottanut stressiä, niin eipähän työkavereidenkaan pitäisi. Mutta onneksi ovat jo jättäneet "naittamisyrityksensä" (varsinkin kun ehdokkaat eivät olleet oikein meikäläisen tyyliä). Uskokaa, että kyllä minä oman seurani itse etsin tai siis ainakin odottelen, että se etsii minut, ilman ulkopuolisten apua. Viimeistään sitten sieltä vanhainkodista jonkin hitaasti liikkuvan vaarin isken.
No nyt tuli poikettua asiasta, tästä päivästähän olin valittamassa. Työpäivä sujui normaaliin tylsään tapaansa, yritin piristää sitä seikkailemalla netissä ja etsimällä uutta duunia työkkärin sivuilta. Eipähän tärpännyt. Ruokikseen asti kello kulkikin ihan hyvin, mutta kevyen lounaan jälkeen, kello alkoi matelemaan. Nälkäkin ehti tulla ennen kotiinpääsyä. Ruokakauppa oli sitten tietysti täynnä kaikenlaisia idiootteja, jotka poukkoilivat sinne tänne ja tukkivat käytävät.
Kotiin tullessa vastassa oli kiukkuinen ja nälkäinen koululainen. Onneksi rauhoittui, kun sai suuhunsa murkinaa ja pääsi pelaamaan pleikkarilla.
Päivän piristyksenä kuitenkin huomasin, että ensimmäiset krookukset (siis ainakin luulen, että niitä ne ovat) kukkivat pihallani ja tulppaanitkin ovat työntäneet lehtensä varsin tanakasti maanpinnalle.
Lisää piristystä ja hikeä lähden hakemaan salilta. Jos liikuntainto loppuu kesken menen infrapunasaunaan lueskelemaan. Toivon, etten osu samaan aikaan tädin kanssa, joka istuu tuolissa kuin olisi gynekologin vastaanotolla. Ihan kaikkea minäkään en halua nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti