Pieniä odotuksia, suuria pettymyksiä

Toivoisin, että voisin kirjoittaa otsikon toisinpäin. Yleensä käy niin, että kun jotain oikein odottaa ja sitten kun se päivä koittaa, huomaa että odotukset ovat olleet isoja ja todellinen juttu tuntuukin sitten pettymykseltä. Toivottavasti tämä ilta kuitenkin ylittää odotukset.

Aina on mukava tavata kavereita, varsinkin niitä joita ei usein näe. Ja toivottavasti mukaan tarttuu myös muutama uusi kaveruus.

Oma hauskuutensa on myös valmiiksi laittautuminen (tiedän etteivät miehet oikein tätä ymmärrä), vaatteiden valinnan vaikeus, hiusten kanssa tuhertaminen ja meikin parissa ähertäminen. Pitkän tuskaisen ajan jälkeen huomaa, ettei lopputulos miellytä ollenkaan, muttei ole enää aikaa aloittaa koko rumbaa alusta.

Rumbasta tulikin mieleen vaakamambo, kuinkas muuten. Olen päättänyt etten tälle illalle aseta minkäänlaisia toiveita siihen suuntaan. Varsinkin kun ilta on aika naisvoittoinen. Kun ei ole odotuksia, mahdollinen flirttailukin on jo suuri plussa.

Pienistä odotuksista huolimatta suuntaa iloisin mielin iltaa kohden ja uteliaana odotan mitä tapahtuu.

Leffojen lauantai

Todellinen luppopäivä takana. Tulipahan katseltua kaikenmoisia leffoja telkasta. Osa sai kyllä ihmettelemään, että kaikenmoista huttua sitä näytetäänkin.Naisena tietysti rakastan kaikenmaailman romanttisia komedioita, mutta kyllä niissäkin sentään jokin laatu pitää olla ..... tai no joskus komea pääosan esittäjä riittää :)

Hetkittäin (hyvin harvoin) kyllä tulee mieleen, että onpa oma elämä köyhää, kun minulle ei ikinä satu mitään samanmoista. Onneksi sitten "aikuisen" järki voittaa ja ajattelen etteipä yleensä kenellekkään muullekaan. Vaikkakin eräs kaverini pääsee kieltämättä aika lähellenoita henkilöitä, joille tapahtuu romantiikan (tai ainakin seksin) alueella.

Yksi lausahdus jäi mieleen elokuvasta Vain Seksiä "Ei se kenen kanssa viettää illan vaan se kenen kanssa haluaa viettää koko seuraavan päivän". Ehkei se mennyt ihan noin, mutta sinnepäin. Joka tapauksessa, lausahdus on niin oikeassa. Illalla (varsinkin pienessä maistissa) voi hyvinkin himottaa, mutta seuraavana aamuna miettii, että mitähän minäkin tuossa ihmisessä näin. Mutta jos aamulla tuntuu, ettei haluaisi vielä lähteä eri teille, voi  kyseessä olla muutakin kuin puutteen lääkintä tai humalaisen kiima.

Tuntuu, että koko päivän telkan tuijotus on vienyt viimeisetkin järjen rippeet ja kirjoituskyvyn. En enää ihmettele, miksi ollaan huolissaa lapsista, jotka tuijottavat liikaa telkkaa.

Nyt taidan uppoutua perinteiseen dekkarikirjallisuuteen.

Ketuttaa ....

Tämä ei todellakaan ole ollut parhaita päiviäni. Taidanpa tänään tehdä jotain, mitä en yleensä arki-iltana yksinäni tee. Ja ei, siihen ei liity mitään surisevaa ;) Jääkaapissa on vajaa viinipullo ja taidanpa tyhjentää sen illan aikana.

Tänään olen taas miettinyt ihmisten motiiveja ja älykkyysosamäärää. Jos itse haluaa häslätä, niin voisi kuitenkin hieman rajoittaa, ettei sotke siihen myös muita ihmisiä ja muiden ihmisten asioita. Yksi ihminen sotkee ja pari siivoaa jälkiä. Joidenkin elämä tuntuu pyörivän yhden asian ympärillä ja millään mulla ei ole väliä. Nyt en tässä puhu mistään parisuhdeasioista. Niistä minä taidankin olla ihan väärä henkilö puhumaan, ainakaan viisaita. Elämäni tarina on, että kenet minä haluan ei halua minua ja päinvastoin.

No, olisikohan siinä ollut päivän valitusosio.

Suhteista tulikin mieleeni, että olen huomannut (mielenkiintoisan) ilmiön. Pikkujoulukauden lähestyessä lehdissä alkaa olemaan enemmän juttuja pettämisestä, työpaikkasuhteista ja satunnaisista seksisuhteista. Ajoitus tuskin on sattumaa. Omalta kohdaltani totean, työpaikkaromanssia minulla ei ole ollut. Osittain siksi, ettei ole ollut sopivaa miestä työkaverina. Ikinä en ole pettänyt. Ja olen syvästi sitä mieltä, että suhteessä ei petetä. Jos haluja siihen tulee, paras ensin lopettaa suhde. Minua on kyllä petetty ja voin sanoa, että se oli ihan perseestä.

Olisikohan se ollut Depp, joka sanoi suunnilleen näin "Kahta ihmistä ei voi rakastaa samanaikaisesti. Jos rakastaa toista, ei enää rakasta ensimmäistä". En muista tarkalleen ja englanniksi se kuitenkin kuulosti hieman järkevämmältä.

Niin ja mikäli jotain sattuu kiinnostamaan, ainakaan osaltani viime viikolla ei ollut parempi flaksi puolisheivaamattomilla säärillä ja yhteensopimattomilla alusvaatteilla. Jatkossa siis sokeroitan itseni jokapuolelta ja käyn hakemassa uudet alusvaatteet.

..... pikkujouluja odottamaan ;D

Hotellielämää

Olen tehnyt oloni kotoisaksi hotellihuoneessa. Monen päivän kiireen jälkeen pitää varoa, etten ota liian rennosti. Pitäisi vielä ehtiä valmistautua illan rientoihin ja päästä baariin eikä nukahtaa.

Tänään en kylläkään valmistaudu viimeisen päälle sheivaamalla periaatteella "kaikki pois" ja etsimällä sävy sävyyn alusvaatteita. Varmaankin syksyn harmaus ja sateisuus ovat vakuuttaneet minulle ettei se kuitenkaan kannata. Ja olen antanut itselleni kertoa, että silloin käy paremmin flaksi, kun säärikarvat rehottaa. Tosin silloin ei kehtaa pöksyjä riisua.

Mikäli keikan ja kavereiden kanssa oleilun jälkeen on vielä ylimääräistä energiaa, huvitan itseäni vihaisilla linnuilla tai pahoilla possuilla. Huvinsa kullakin ja vanhenevilla yh-äideillä sangen omituisetkin.

Kun saapuu syys....

Kiireisen elokuun jälkeen tiedossa todella hiljainen syyskuu. Ei ole ensimmäistäkään sovittua/suunniteltua menoa yhdellekään viikonlopulle, eikä ensimmäistäkään keikkaa tiedossa. No, saavatpahan lapsenvahdit hieman vapaata.

Toissa viikonloppu oli täynnä musiikkia ja tekemistä. Silloin tuli tutustuttua aivan ihaniin ihmisiin. Huomasin olevani ns. omieni joukossa (päivätyössäni sitä en todellakaan ole). Viikonlopun työrupeaman jälkeen olin väsynyt, mutta todella onnellinen. Tuollaista kulunutta kliseistä sanontaa käyttääkseni.  Se on kummallista miten jossain paikassa joidenkin ihmisten kanssa tuntee vaan olevansa kotonaan, ei tarvitse esittää mitään tai käyttäytyä epäominaisesti. Tuosta viikonlopusta sain lisää potkua uuden työpaikan etsimiseen.

Toisin kuin jotkut ovat viime aikojen (netti)hiljaisuuden tulkinneet, en ole löytänyt unelmieni prinssiä. Juuri nyt en ole sitä etsinyt tai kaivannutkaan. Uskon, että se ei etsimällä löydy vaan tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Ja joka tapauksessa parempi ilman kuin huonon kanssa.

Joten nyt kun olen saanut tietotekniikkani toimimaan ja itselleni aikaa istuskella koneen ääressä, eiköhän tännekin ala taas jotain tekstiä tulla.

Ääniä seinän takaa

Naapurin mies tuntuu löytäneen sitten naisen itselleen, ensimmäiseksi huomasin sen siitä, että seinän takaa alkoi kuulua epämääräisiä ääniä, juuri kun olin vaipumassa uneen. Ensin ei ollut oikein kartalla, mutta sitten joko heräsin enemmän tai äänet voimistuivat, ja tajusin siellä harrastettavan vaakamamboa. Ei sieltä kyllä tuollaisia ääni kuulunut silloin kun vaimo oli vielä kuvioissa. Onhan se hyvä, että miestä on onnistanut, mutta pitikö valita kolmesta makuuhuoneesta se, joka on suoraan omani vieressä. Siinä meni unet vähäksi aikaa.

Tulipa noista äänistä mieleen keskustelu, jonka kävin kaverini kanssa jokunen kuukausi sitten. Hän on kolmekymppinen ja naimisissa. Hän sanoi, ettei oikein muuten ääntele kuin silloin kun haluaa jouduttaa "tapahtumaa", että saisi sen loppumaan. Hieman tuota ihmettelin, mutta aloin miettimään, että olenkos harrastanut samaa itsekin. Ja kai niin on joskus päässyt käymään, vaikkakin yleensä ääntelen kyllä ihan mielihyvästä tai huumasta tai mistä nyt sitten milloinkin. En kuitenkaan mitään ooppera-aarioita ole ikinä pystyyn pistänyt.

Minulle kuitenkin heräsi kamala ajatus siitä, millaisia ääniä joskus naapuriin on mahtanut kuulua. Kaipa se äänieristys on ihan yhtä huono molempiin suuntiin. Tosin sen verran hiljaista sillä rintamalla on viime aikoina ollut, että sinne on kylläkin kuulunut ihan muunlaisia ääniä. Ja ihan selvennyksen vuoksi, en tarkoita mitään kaalimadon hyrinää.

Heinäkuun loppu häämöttää

On se hieman ihmeellistä, että tämää kuukausi on tuntunut olevan hyvin kiireinen kirjoittelemiseen, vaikkei kovin monelle päivälle olekaan mitään tapahtumia ollut. Ehkäpä se johtuu osittain siitä, että viikonlopun jälkeiset viisi päivää ovat menneet väsymyksestä toipumiseen eikä ajatus ole tuntunut luistavan mihinkään.

Vielä olisi viikon verran  meikäläisellä "kesää" jäljellä ja sitten tulee lopulllinen palautuminen arkeen. Ensi viikonloppuna täytyy lähteä seikkailemaan maaseudulle itikoiden syötäväksi. Luvassa kuitenkin on ilta täynnä hyvää musiikkia ja kavereita.

Ei ole löytynyt kesäkollia tai pysyvämpään sijoitukseenkaan sopivaa pitkäturkkia, joten niiltä osin ei mitään hetkauttavaa ole sattunut. Silmänruokaa on kylläkin riittänyt ihan tarpeeksi. Ja nyt en tarkoita mitään paidatta hilluvia lihaskimppuja. Ne eivät suuresti hetkauta.

Taas on tullut huomattua kuinka viheliäistä naisihmiselle on kaikenmaailman karvojen kasvu. Jatkuvasti saisi olla sheivailemassa ettei sääri- tai kainalokarvat vilku kesämekosta. Luonto saisi senkin materiaalin käyttää hiuksiin. Ne voivat ihan rauhassa kasvaa.

Tosin eipähän täällä nyt niin hirveästi ole tuota aurinkoakaan näkynyt, että kovin pienissä vetimissä ulkona olisi tarjennut. Sitten se intiaanikesä varmaankin iskee, kun pitää päivät pitkät istuskella työpöytänsä ääressä.

Suudelmia ja ujoutta

Olen tottunut siihen, että minulle tulee milloin minkäkinlaisia mielihaluja, mutta tämä kyllä yllätti minutkin. Viikonloppuna minut valtasi hirmuinen halu suudella. Siis sellainen yleinen halu, joka ei kohdistunut kehenkään tiettyyn henkilöön. Silloin kun seurustelee tai tapailee jotakuta, on ihan normaalia haluta suudella hänen kanssaan. No, koska ketään sopivaa henkilöä ei ole ollut tarjolla, kärvistelen vieläkin tuon mielihalun kourissa. Enhän nyt sentään voi mennä ja kysäistä ensimmäiseltä sopivan oloiselta vastaantulijalta, että suudellaanko. Vai pitäisiköhän minun hankkia pusero, jossa on teksti "kiss me". Toisaalta en itsekään hyppäisi suutelemaan miehen kanssa, jolla moinen pusero päällä olisi.

En tässä tarkoita sitten mitään ystävänpusuja (niitä ehkä olisinkin saanut) vaan ihan kunnon suutelemista. Joka kestää pitkään, kiusoittelevaa, intohimoista, aistillista ja erittäin nautinnollista.

Ehkäpä tämä johtuu vain siitä, että on kesä ja kärpäsiä .... sekä lukuisa määrä hyttysiä. Ja viikonloppu oli otollinen ystävien seuraa ja hyvää musiikkia, lämmintä ja hikistä olotilaa.

Mutta sitten jos rupean käyttäytymään niin epätoivoisesti, että alan vonkaamaan seksiä mieheltä postiluukusta huudellen (lehden mukaan sellainen tapaus äskettäin kävi), hommatkaa minut jonkinmoiseen hoitoon ja pian. Siinä vaiheessa enään mitkään kaalimadot eivät taatusti auta.

Mistähän johtuu, että ujous iskee juuri silloin kuin ei pitäisi. Asiakaspalvelutyössä olen tottunut höpisemään kaikenlaista joutavaa ihmisten kanssa ja ystävien kanssa liikkeellä ollessani en todellakaan ole siitä hiljaisemmasta päästä. Mutta sitten tiettyjen henkilöiden kohdalla iskee totaalinen stoppi ja tuntuu ettei suusta saa yhtää järkevää sanaa. Sammakot lentelee, jos sieltä nyt tulee pihahdusta kummempaa. Varsinkin jos henkilö on kiinnostaa vastakkaisena sukupuolena. Tuo on myös yksi syy siihen miksen yleensä tee aloitetta vaan odotan miehen sen tekevän. Suustani kuultaisiin varmaankin tosi legendaarisia epäonnistuneita iskulauseita.

Mietteitä loman jälkeen

Kun on viettänyt viikon täysihoidossa, on hieman vaikea sopeutua taas normielämään, jossa kaiken joutuu tekemään itse.

Viikko oli todellista "lepoa", kun ei tarvinut siivota ja eikä laittaa ruokaa, sen kun marssi valmiiseen pöytään ja valitsi mitä halusi. Allasbaaritkin toimivat erittäin hyvin ja juomaa sekä herkkuani jäätelöä riitti mielinmäärin. Nyt arkeen palatessa onkin syytä hipsiä salille ja jumppaan kiireen vilkkaan, moinen herkuttelu ei tehnyt hyvää linjoilleni.

Viikon aikana tulin kiinnittäneeksi jälleen kerran huomiota ihmisten käsittämättömään käytökseen noutopöydässä. Lautaset otetaan kukkuroilleen kaikennäköistä ruokaa ja sitten puolet jätetään syömättä. Eikö olisi järkevämpää ottaa vain vähän kerrallaan ja hakea sitten lisää, varsinkin mikäli ei ole varma tykkääkö ruuasta. Kertaakaan ruoka ei pöydistä kesken loppunut. Onko ihminen niin ahne vai laiska, ettei jaksa kävellä kymmentä metriä uudestaan. Valitettavasti pelkään, että vastaus on "ihminen on sekä laiska että ahne".

Toinen ihmetystä aiheuttava aihe, on ihmisten käytös allasalueella ja altaassa. Allas vallataan melkein kokonaan esim. pallopeliin ja muut joutuvat uimaan puihkelehtien pelaajien välissä ja saaden ehkä välillä pallonkin päähänsä.

Joka tapauksessa loma oli erittäin hyvä. Ainoaksi huonoksi puoleksi voin mainita jonkinasteiset vieroitusoireet tietokoneen käytöstä. Päätin, että masiinaa en mukanani raahaa. Silloin kun jaksoin miettiä maailman menoa, tuli mieleen että varmasti jotain tärkeää ja mielenkiintoista jää kuulematta.

Nyt puoli vuorokautta unta kaaliin ja huomenna taas freesinä viikonlopun viettoon.

Viikonlopusta ja muuta jorinaa

Viikonlopun aikana tuli mökkeiltyä pitkästä aikaa. Tällä kertaa vuokramökissä, joka oli huomattavasti mukavampaa kuin ex-anopin mökillä oleilu aikoinaan. Täysin rentoa oleskelu ei kuitenkaan ollut, eihän se lapsen kanssa matkustaessa useinkaan sitä ole. Suurin osa ajasta menee lapsen ehdoilla. Onneksi kun lapsesta tulee tarpeeksi vanha, on mahdollisuus myös jonkinmoiseen omaan aikaan.

Muutaman asian olisin viikonlopusta muuttanut. Ensinnäkin olisin ajanut hyttyset huitsin nevadaan, nyt kutisevia paukamia on joka puolella. Toiseksi olisin kaivannut, että olisin päässyt istuskelemaan rauhassa laiturille. Mieltäni rauhoittaa suuresti istuskellessani aamulla tai illalla järven tai meren rannalla kuunnellen laineiden liplatusta tai vain sitä hiljaisuutta ja ihaillessani näkymää.

Sanotaan, että kaksimielisesti ajattelevilla on hauskempaa. Se pitänee paikkaansa, ainakin osittain. Entinen työkaverini soitti pitkästä aikaa ja hän taitaa tuon taidon erittäin hyvin. Aloin kaivata takaisin entiseen työpaikkaan, jossa päivät sujuivat joskus hyvinkin rattoisasti huulen heiton merkeissä. Yleensä jutut olivat enemmän ja vähemmän kaksimielisiä, kuten miesvaltaisessa työpaikassa monesti saattaa käydä. Harmi etteivät nykyiset kollegani moista vitsailua pahemmin harrasta. Kesän jälkeen alankin sitten taas etsiskelemään uutta työpaikkaa. Tuo ei kylläkään ole pääsyy työpaikan vaihtoon.

Tuosta sitten siirrynkin yksinhuoltajuuteen. Yksinhuoltajat eivät valitettavasti ole kovin haluttuja työntekijöitä. Osaltani voin kyllä todeta, että vähemmän minulla on ollut poissaoloja lapsen vuoksi, kuin monella "perheellisellä". Toinen yksinhuoltajiin liittyvä oletus on, että yh:t joko harrastavat lukuisia irtosuhteita tai sitten hakevat paniikinomaisesti itselleen puolisoa ja lapselleen toista vanhempaa. Joidenkin osalta tuo varmaan pitää paikaansa, mutta ikinä ei pitäisi yleistää.

En myöskään allekirjoita väittämään, että yh:t ovat vakavia eivätkä osaa pitää hauskaa vaan valittavat joka asiasta. Ja varsinkin valittavat sitä kuinka yh:na oleminen on kovaa. Eihän se aina niin helppoa ole, mutta en tiedä onko se kovin paljon kovempaa kuin "perheenä" oleminenkaan. Osittain kyseessä on myös oma asenne. Jos on sitä mieltä, että maailma murjoo ja kaikki ovat sinua vastaan, kyllä se elämä silloin kovalta tuntuukin.

Hmm ..... mietteitä

Kummallista mitä aurinko, loma ja liikunta voivatkaan saada aikaan.

Eilen jumppatunnilla loppuvenytyksiä tehdessä mieleeni kumpusi kysymys, että kumpi on hyödyllisempää sänkymamboa harrastaessa, notkeus vai lihasten voima (siis naisen osalta). Tietysti harrastellessa Kama Sutran läpi, kaikki mahdolliset taidot ja ominaisuudet ovat tiettävästi tarpeen.

Perusteellisen pohdinnan tuloksena tulin siihen tulokseen, että notkeus on valttia. Se helpottaa ja tekee puuhailusta ehkä myös mielenkiintoisempaa. Siis jos kumpikin ovat edes hieman kokeilunhaluisia. Voimastakin on tietysti hyötyä jossain tapauksissa, mutta silloin saattaa myös esiintyä lihasten kireyttä, josta voi aiheutua kramppeja.

Miehen liiallinen lihaksikkuus ei ole mielestäni ollenkaan plussaa sänkyhommissa, koska silloin mies on kankea ja jäykkä muualtakin kuin toivotusta paikasta. Mies myös saattaa viihtyä liikaa alla "laiskan roolissa" ja se taas tuottaa naiselle ylimääräistä puuhaan. Mies voi myös olla hieman liian narsistinen ja miettiä miltä lihakset näyttävät tai jopa esitellä niitä kesken kaiken.

Aloin syvästi myös huolestua rakastelulihasteni kunnosta. Tunnettu tosiasiahan on, että lihakset kehittyvät tai ainakin pysyvät ennallaan harjoituksen ansiosta. Mitä jos lihakset eivät saa tarpeeksi harjoitusta, jos siis ollenkaan. Mitä niille tapahtuu, ovatko ne tarpeen tullen ihan kesäterässä, puoleksi käyttökelvottomat. Pitäisiköhän hankkia personal trainer, mikäli mitään romanttisempaa ei tule näkyviin.

Jotkut sanovat, että tanssi olisi esileikkiä. Se saattaa jossain tapauksissa pitää paikkansa. Tanssilajin ja -partnerin pitää olla oikea. Humppaa en tanssi, mutta en usko että kukaan siitä mitää suurempia kiksejä saa ... tai mistä sitä tietää. Partnerin pitää tietysti olla semmoinen, joka muutenkin herättää jonkinasteista kiinnostusta.

Loppukaneettina: tanssi on iloinen asia, oli tanssilaji sitten mikä tahansa ja harrastetaan sitä sitten vaaka- tai pystyasennossa.

Ihmemies MacGyver ja Mr Darcy

Jotkut sanovat, että jokaisella naisella tulisi olla oma Mr Darcy elämässään. Mutta kyllä monille muillekin televisiosta tutuille "miestyypeille" olisi tilausta naisten elämään ja arkipäivään.

Ihmemies MacGyver: olisihan se hienoa, että oma mies hoitaisi homman kuin homman, eikä sormi menisi suuhun tukalimmassakaan tilanteessa. Jos vaikka pesukone hajoaisi viikonloppuna, ei hätää näppärä mies kaivaisi työkalupakkinsa esiin ja korjaisi koneen tuossa tuokiossa.

Angel (vampyyri, jolla on etsivätoimisto): yliluonnolliset kyvythän kiehtovat aina ja olisihan niistä hyötyäkin. Jos jää lukkojen taakse, mies kävelee seinän/oven läpi ja aukaisee sen toiselta puolelta. Huonona puolena tietysti voidaan pitää, ettei miehen kanssa voisi esiintyä missään päiväsaikaan.

House: jos sairastuisi outoon tautiin, hän selvittäisi varmuudella taudin oikean parannuskeinon. Siinä olisi se vaara, että ennenkuin se tapahtuisi joutuisi läpikäymään useita kivuliaitakin kokeita ja hoitoja.

Christian Troy (Muodon vuoksi): jos alat rupsahtaa tai ylimääräistä rasvaa kertyy jonnekin, mies hoitaa homman ja ulkonäkö kohenee.

Mr Darcy: lopuksi tämä naisten romanttinen unelma. Tyylikäs herrasmies, joka olisi vähäpuheisuudestaan huolimatta älykästä keskusteluseuraa. Oikeudenmukainen ja järjestelisi asioita haluamatta itse niistä kunniaa. Ja omaisi Colin Firthin katseen ja jotain kesyttämätöntä olemuksessaan.

Kaikista parastahan tietysti olisi, että löytyisi mies, joka omaisi jokaisesta hahmosta ne parhaat puolet. Mutta olen jo liian vanha uskoakseni ihmeisiin.

Motivaatiota etsimässä

Löytäisinköhän kesälomalla viime viikkoina kadonneen motivaationi?

Yritän motivoida itseni liikkumaan, että kevyissä kesähepenissä näyttäisin paremmalta.
Yritän motivoida itseni syömään terveellisemmin, että laihtuisin ja voisin paremmin.
Yritän motivoida itseni luovaan tilaan, että kirjoittaminen sujuisi paremmin.
Yritän motivoida itseni pesemään ikkunat, että näkisin kesän vihreyden paremmin.
Yritän motivoida itseni siivoamaan, että koti näyttäisi paremmalta.
Yritän motivoida itseni touhuamaan lapsen kanssa enemmän, että hän olisi tyytyväisempi.

Lähden illalla etsimään motivaatiota naapurikaupungista ja kuuntelemaan hyvää musiikkia. Ehkä se löytyy musiikista, esittäjistä, hyvästä seurasta tai ehkäpä löydän motivaattoreista parhaimman ..... :)

Välillä elämä on yllätyksiä täynnä ja niitä löytyy arvaamattomista paikoista, kunhan vaan muistaa pitää silmät auki ja mielen avoimena.

Helluntaikin meni jo

Eipähän sitten ollut heilaa helluntaina, ei päiväkahvi-Patea eikä virtuaali-Villeä. Yksinäinen Karhu sitten kostutteli huuliani iltaisella. Mutta sitä ei varmaankaan lasketa, vaikka miespuolinen taitaakin olla.

Muistan äskettäin lukeneeni netistä jutun, jossa mainittiin että suurin syy naisten sinkkuuteen on nirsous. Omalta kohdaltani myönnän tuon osittain. Mutta eikö saa ollakin pikkuisen nirso, eihän kenenkään tarvitse huolia ihan ketä vaan vain siksi ettei tarvitsisi olla yksin. Sitä sen sijaan en omalta kohdaltani allekirjoita, että miehen pitäisi olla "ylemmällä tasolla" kuin minun (sillä tarkoitettiin ilmeisesti asemaa työelämässä tms.). Minulle on ihan sama mitä mies tekee, kunhan ei ole minun elätettävänäni. Mutta en myöskään odota, että hän elättää minut ja lapseni.

Yleensä siinä käy niin, että kenet minä huolisin ei huoli minua ja toisinpäin. Eli kysynnän ja tarjonnan laki ei jostain syystä kohtaa ollenkaan.

Joskus entisaikaan (kauhea, tunnen itseni ikälopuksi, kun sanon noin) oli sanonta naimanaamoista. Tuttavat saattoivat veikata henkilöiden päätyvät yhteen, koska heillä oli naimanaamat. Tai sitten jo hieman jälkiviisaina todeta asian. Naimanaama-juttu taitaa toimia vain saman sosiaalisen ja koulutuksellisen aseman omaavilla henkilöillä, nykyisin on korostunut aseman, varallisuuden ja tunnettuudet vetovoima. Mutta kaikenvaralta olisi kiva tietää, että millaista naimanaamaa minun pitäisi etsiä.

Joka tapauksessa odotan kesää innolla, jolloin on kaikenlaista tapahtumaa ja reissua pitkin Suomea tiedossa. Ehkei mitään sutinaa tule ja ole, mutta ainakin maantietämys karttuu.

Rinnan mitalla

Vanha sanonta kuuluu "pilvihin on piian nännit, maata kohti maatun naisen".

Nyt kun kesä saapuu ja vaatteet vähenee, alkaa taas kiinnittämään entistä enemmän huomiota pukeutumiseensa. Talvella voi hieman peitellä heittämällä ylisuuren paksun neuleen päällensä, mutta kesähelteillä semmoinen ei ole kovin mukavaa.

Mikä on sopiva yläosa töihin; onko pusero liian syvään uurrettu tai liian kireä rintojen kohdalta. Lapsen hankkineena ja imettäneenä on pakko santsata ainakin hyviin liiveihin. Mutta minkälainen toppaus ja kohotus on liikaa arkipäivinä. Jostain syystä nykymuoti tuntuu suosivat pienirintaisia naisia. Löytyy nättejä puseroita, jotka muuten ovat mukavan tyköistuvia, mutta rinnoista kiristää liikaa. Pitäisikö naisen olla rinnaton arkipäivän pukeutumisessa ja iltaisin (öisin) silikonitissinen muotovalio.

Joskus olen miettinyt silikonirintojen käytännöllisyyttä esim. urheillessa. Itselläni ei kovin suuret rinnat ole, mutta vaikka kuinka tiukan urheilutopin puen päälleni, hyppiessä ja juostessa ne tuntuvat pomppivan liikaa ylös alas. Samoin joskut vatsallaan suoritettavat liikkeet ovat hankalia tälläkin rintavarustuksella. Välillä saattaa tuntua hyvinkin epämiellyttävältä. Mutta ehkä täydelliset rinnat omaavien naisten ei tarvitsekkaan harrastaa liikuntaa, koska heillä on jo muutenkin täydellinen kroppa.

Yksikään nainen ei taida olla tyytyväinen vartaloonsa ja minäkin tuskailen omani kanssa melkein päivittäin. Rintani eivät ole täydelliset kooltaan eikä muodoiltaan, mutta ne ovat minun ja ne ovat tarpeeksi hyvät minulle sekä ne pystyvät tuottamaan minulle mielihyvää. Rintani eivät määrittele sitä kuka olen ja mihin pystyn.

 Ylväänä rinta rottingilla kesään.

Jos ei heilaa helluntaina .....

Nyt kun helluntai on lähestymässä, mietin mitä sanonnalla "Jos ei heilaa helluntaina, niin ei sitten koko kesänä" tarkoitetaan.

Mikä yleensä lasketaan helluntaiheilaksi. Riittääkö se, jos on treffit jonkun kanssa helluntaina. Pystyykö sillä varmistamaan koko kesän heila-onnen vai pitääkö kyseessä jotain pysyvämpää ja vakavampaa. Ja onko niin, että jos käy vain kahvilla kesäksikään ei ole muuta kuin kahviseuraa tarjolla.

Millaisen heila-onnen helluntai-heilalla saa, löytyykö koko kesäksi kiva kesäkolli vai vain ravintolailtojen flirttiseuraa. Vai onko se peräti niin, että silloin voi valita itse, millaista seuraa haluaa ja milloin. Tarjokkaita tulee ovista ja ikkunoista ja ylimääräisiä pitää potkiskella jaloista pois. No, tuo jo taitaa olla toiveajattelua.

Viime vuonna minulla ei ollut helluntaiheilaa, eikä ollut myöskään heilaa koko kesänä. Siltä osin sanonta tuntuisi olevan tosi. Ehkä tänä vuonna yritän pelata varman päälle ja pyydän jonkun miespuolisen vähintään kahville. Tässä on vielä muutama päivä aikaa järjestää asia.

Jokunen sana tekniikasta

Miten ihmeessä selvisin ennen ilman tekniikkaa. Nykyisin jos tietokone hajoaa tai puhelin jää kotiin, on aivan avuton olo. Vaikka oma puhelin ei normaalisti soisi työpäivän aikana kertaakaan, silloin kun sitä ei ole mukana, olen ihan varma, että kaikki yrittävät soittaa minulle tärkeissä asioissa. Eilen tietokoneeni simahti, olin melkein puolipaniikissa ja mietin mistä saan varakoneen heti käyttööni.

Ennen riitti, kun puhelimella sai soitettua ja lähetettyä tekstiviestejä. Nykyisin puhelimessa pitää olla vaikka mitä ominaisuuksia ja sovellutuksia (vaikkei niitä koskaan käyttäisikään). Aina pitäisi saada uudempi ja hienompi malli. Kaipa sitä pitää ihmisellä älypuhelin olla, jos vaikka oma aivokapasiteetti ei kaikkeen riitäkkään. Tosin puhelimien päivitykset saattavat aiheuttaa päänvaivaa, kun kaikki on niiden jälkeen ihan eri paikassa. On se hienoa, että saa laitettua eri soittoäänen vaikka jokaiselle tallennetulle henkilölle. Kun sitten vielä muistaisi, mikä on kenenkin soittoääni ....

Myös telkkaan on olemassa jonkin asteinen riippuvuussuhde. Kotona ollessa se tulee helposti pidettyä auki, vaikkei sitä katsoisikaan. Mistähän johtuu, että kaikki hyvät ohjelmat tuntuvat tulevan samaan aikaan. Välillä menee koko ilta, ettei miltään kanavalta tule mitään hyvää katsottavaa (ja meilläkin aika monta kanavaa näkyy) ja sitten on hetkiä, jolloin ei tiedä miltä kanavalta se mielenkiintoisin ohjelma tulisi. Vielä en ole antanut itselleni periksi ja hankkinut minkään sortin tallentavaa laitetta. Helposti kävisi niin, että kaikki vapaa-aika menisi töllöä tuijottaessa.

Lähdenpäs tästä hyödyntämään keittiötekniikkaa ja lämmittämään ruokaa. Ei mene kuin hetki ja "bling" ruoka on valmis. Kyllä tämä elämä on niin .....

Ärsyttäviä ihmisiä

Joskus jotkut ihmiset/ihmistyypit vaan kertakaikkisesti ärsyttävät.

Siitepölyn takia silmäni ovat tällä hetkellä punaiset ja turvoksissa. Eiköhän eräs työkaveri ole ensimmäiseksi aamulla kyselemässä, että onko minulla jotain suruja ja olenko itkenyt. Tyydyin vain sanomaan kohteliaasti ei ja syyttämään allergiaa. Mieli olisi kyllä tehnyt sanoa, etten nyt ensimmäiseksi hänelle menisi murheita uskomaan ja pitäköön hän vain huolen omista asioistaan.

Ja tässä tapauksessa tuohon henkilöön kohdistuu vielä toinenkin ärsyttävyys. Jos olisin hänelle jotain kertonut, iltapäivään mennessä puolet työkavereista olisi asian tiennyt. Mitä "mehukkaampi" juttu, sen parempi. Mikä ihme ajaa ihmiset juoruiluun? Tosin en ole itsekään täysin syytön moiseen. Yleensä en asioita lähde tarkoituksella kertomaan, vaan se tapahtuu kaverin kanssa jutustelun ohessa ja silloinkin "asiasuodatin" toimii. On asioita, joita ei ikinä kerrota eteenpäin ei kenellekään.

Ärsyttäviä ovat myös joka paikassa ääneen haluavat ja toisten päälle puhuvat ihmiset. He ilmeisesti luulevat, etteivät tule olleenkaan kuulluiksi, jos eivät puhu tarpeeksi kovaa. Joku aloittaa lauseen, niin eikös viimeistään viidennen sanan kohdalla jo puhuta päälle. Oma mielipidehän on se kaikkein tärkein ja varsinkin aina oikea.

Niin tuli tässä mieleen myös "naittajat" ja seurustelusta kyselijät. Jos näen baarissa jonkun ja jos minulla on sutinaa jonkun kanssa, en todellakaan sitä ensimmäiseksi ole kaikille kertomassa. On ihan eri asia mitä kerron kavereilleni ja mitä esim. työkavereille. "Eikö sinulle kelpaa kukaan", "Mikä sinussa on vikana" jne. lauseet saa vetää suoraan vessanpöntöstä alas. Ja minulle ei todellakaan tarvitse tyrkyttää jotain miehen työkaveria/serkkua/sählykaveria.

Viimeisimmäksi tässä mainitsen, toisten moralisoijat ja ne jotka tietävät aina paremmin kuinka toisen tulisi elää elämänsä. Kuulostaako lause, joka alkaa "Sinun tilanteessasi tekisin...." tutulta. Arg, jos haluan tietää mitä joku tilanteessani tekisi, kysyisin sitä varta vasten. Tai "sinun olisi kyllä parempi....". Maailmassa on paljon asioita, joita en ymmärrä ja kaikkia en myöskään hyväksy. Jos joku kuitenkin käyttäytyy niin, en mene henkilö mitenkään moittimaan tai kieltämään. Tietysti laittomuudet, toisten satuttamiset yms. ovat eri asia.

Päivän valituskiintiö tuli täyteen. Muuten päivä on ollut mukava ja aurinkoinen, jos siis unohdetaan ilmassa vaaniva ja joka paikkaan tunkeutuva siitepöly.

Vain pintaa

Vaikka kuinka haluaisi väittää muuta, niin ensimmäiseksi tulee kiinnitettyä huomiota ihmisten ulkonäköön. Kuinka monta potentiaalista kumppania onkaan elämän aikana mennyt ohi, vain koska on sivuuttanut lähentymis yritykset pelkän ulkonäön perusteella. Omalta osaltani myönnän, että varsinkin nuorempana ulkonäölliset seikat korostuivat liiaksi. Enkä edelleenkään voi sanoa, etteikö niillä olisi merkitystä.

Tämä seuraava on suora lainaus iltalehdessä olleesta artikkelista, ja tästä olen nykyisin hyvin samaa mieltä "Seksuaalinen kemia ja rakkaus voivat muodostua useilla eri tavoilla. Fyysisen viehätysvoiman lisäksi suhde tarvitsee älyllistä yhteensopivuutta." Jokaiselle on varmaan joskus käynyt niin, että on tavannut kiinnostavan henkilön ja asia on johtanut toiseen. Tästä kohtaamisesta voi syntyä suhde tai jäädä siihen. Seksin ja rakastelun ero on mielestäni nimenomaan tuossa älyllisessa yhteensopivuudessa. Seurustelukumppanin kanssa pitäisi olla kyse rakastelusta. Satunnaisten kumppaneiden tai ns. vakipanon kanssa "pelkkä" seksi tuottaa tarvittavan nautinnon.

Jos olisin julkkis tai rikas, mistä tietäisin että seurustelukumppanini haluaisi olla kanssani juuri minun itseni takia  eikä vain sen mitä edustan. Olisiko rahalla tai maineella jotain tekemistä asian kanssa. (Valitettavasti taidan tässä asiassa olla hieman kyyninen) On paljon julkisuuden henkilöitä, joiden puolisot/kumppanit haluavat pysyä julkisuuden ulkopuolella ja heidän osaltaan tuskin mistään julkisuuden tavoittelusta onkaan kysymys. Väkisinkin tulee ajatelleeksi motiiveja nähdessään elähtäneen toinen jalka haudassa olevan miehen seurustelevan parikymppisen tekotissi peroksidiblondin kanssa. Miehellä on silloin joko rahaa tai mainetta ja parhaassa tapauksessa molempia. Monesti näissä tapauksissa myös mies saattaa haluta/tarvita itselleen esittelyvaimon. Ajatus, että koska olen julkkis en voi seurustella ihan minkä näköisen ihmisen kanssa tahansa.

Koskaan ei tulla siihen pisteeseen, että parin valintaa ulkonäölliset seikat eivät vaikuttaisi ollenkaan. Luonto on laatinut omia sääntöjään evoluution kannalta ja ympäröivä maailma luo omia sääntöjään ja odotuksiaan. Mielestäni jossain ollaan menty silloin pahasti metsään, jos se johtaa siihen, että kilpaillaan kenellä on parhaimman näköinen kumppani tai vieraillaan plastikkakirurgilla tietyyn tasoon pääsemisen vuoksi. Kaikkein pahimpia tapauksia ovat ne jotka yrittävät muuttaa kumppanin itselleen sopivaksi, joko ulkonäöllisesti tai muuten. Toista ihmistä ei ikinä pitäisi yrittää muuttaa.

Kukaan ei voi valita keneen rahastuu. Jokainen saa seurustella kenen kanssa haluaa, mutta motiivit pitää olla oikeat ja osapuolten rehellisiä sekä itselleen että toisilleen.

Ole rohkea ja uskalla tutkia pintaa syvemmältä, joskus timatti saattaa lymytä mutakerroksen alla.

Niitä näitä ilman punaista lankaa

Tänään on hyvä päivä. On mukava huomata, että sitä vielä ilostuu pienistä asioista. Eräs asia ilahdutti minua suunnattomasti juuri ennen kun lähdin töistä kotiin. Kummasti positiivinen olotila antoi lisäpuhtia punttisalilla ja treenaaminen sujui melkein huomaamatta. Muut ihmiset saattoivat tosin ihmetellä, jos ja kun hymyilin siellä itsekseni. Jos aina salille mennessä olisi vastaavanlainen olotila, kunto kasvaisi huimasti ja vartalo muotoutuisi bikinikuntoon kesää varten.

Lehdessä oli juttu, että Vogue luopuu liian laihoista malleistaan. Suuntausta pidän hyvänä, vaikka tulevaisuudessakin tulemme kyllä näkemään muotilehdissä (Vogue mukaan luettuna) hyvin hoikkia malleja. Mallimaailiman liian laiha ei ole sama kuin "normaali maailmassa".

Eilen ihmettelin, että miksi jotkut haluavat tietää kaikista kaiken. Jos en heti kerro itsestäni, kyseleminen alkaa ja pitäisi kuulla elämänkulku vauvasta nykyhetkeen. Se etten keskustele kaikkien kanssa vakavasti varsinkaan omasta elämästäni, ei tarkoita sitä etten muuta osaa kuin kevyttä sanahelinää. Sehän on täysin päätettävissäni kenen kanssa, missä ja milloin käyn syvällisempiä keskusteluja. Tiettyjä asioita ei turhaan nimitetä yksityisasioiksi.

Tulipahan kaapista kaivettua kirppiksiltä ja alennusmyynneistä ostamani kirjat, jotka ovat vielä lukematta. Saisikohan sitä lähiaikoina luettua niistä edes pari. Kätköistä löytyi pari Terry Pratchettin kiekkomaailmaan sijoittuvaa kirjaa, Charlie Chaplin elämänkerta, Jouni Hynysen kirja ja tietysti pari "iki-ihanaa" rakkausromaania.

Joskus on jotenkin helpompaa kuitenkin tyytyä istuskelemaan telkan ääressä. Ja välillä sieltä tulee jopa ihan hyviäkin ohjelmia. Ulkomaisilta kanavilta on viime aikoina tullut seurattua stand up-komiikkaa. "Live at the Apollo", jonka parissa saa kyllä monet hyvät naurut, vaikka osa vitseistä menee ohi niiden paikallisuuden takia.

Huomenna onkin sitten musiikin vuoro. Vaihteeksi on tiedossa (toivottavasti) mukava ilta kavereiden kanssa hyvää musiikkia kuunnellen. Muutaman kappaleen olen youtubesta nähnyt, mutta muuten on täysin uusi tuttavuus. Hyvät kuulemat kappaleet ovat kuulostaneet ja laulajan aikaisemman bändit ovat olleet hyviä, joten odotukset ovat korkealla. Parin viikon päästä, jos onni on myötä ja saan lapsenvahdin, pääsen sitten vaihteeksi kuuntelemaan tutunpaa settiä.

Hyvällä mielin iltaa viettämään ja huomista odottamaan.

Soidinmenoja

Sanokaa vaan minua vanhanaikaiseksi, mutta olen sitä mieltä, että miehen pitää tehdä aloite. Nyt täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että osittain kyse on myös ujoudestani, en vaan kertakaikkisesti uskaltaisikaan.

En ole koskaan käsittänyt, mitä romanttista on illallisissa. Jos menen miehen kanssa treffeille, tahdon tehdä jotain muuta kuin syödä. Onko kaunista katsottavaa, kun kaivelee pihvin rippeitä hampaiden raosta. Yritä nyt siinä sitten tehdä hyvä vaikutelma. Elokuvissa ja ohjelmissa yllätetään toinen jonnekin talon katolle katetulla pöydällä ja vieressä soittavalla viulunvinguttajalla. What?? Ja tietysti jossain vaiheessa tanssitaan. No, tanssiminen on ihan ok tai se on oikeastaan aika mukavaa.

Yksi perinteisimmistä treffitavoista on mennä elokuviin. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei siellä kovin hyvin toiseen voi tutustua, koskei voi pahemmin puhua elokuvan aikana. Uudenaikaisempi tapa on vuokrata video ja katsoa se kotisohvalta. Mutta tuo ei välttämättä ole ensitreffeille sopiva idea. Minulle niinkuin suurimmalle osalle naisista romanttiset elokuvat varsinkin komedialliset uppoavat aina, joten siltä osin mies ei voi mennä kovin metsään leffaa valitessaan.

Nykyisin televisio on pullollaan jos jonkinmoisia treffiohjelmia, milloin kokataan ja milloin etsitään morsianta maajussien tapaan, unelmien poikamiehestä puhumattakaan. Mikä ajaa ihmiset lähtemään mukaan moisiin ohjelmiin? Osaltani ainakin pidän asioita sen verran yksityisinä, etten menisi niitä telkkariin esittelemään. Suurimmalla osalla kyse taitaa olla julkisuudesta ja pieni osa etsii tosissaan sitä oikeaa. Uskon ettei syrjäseudun maajusseilla välttämättä suurempia mahdollisuuksia ole tavata puolisoa peltojen ja metsien keskellä. Ellei sitten ota sitä naapurin Pirkkoa, koska muutakaan ei ole tarjolla.

En myöskään ymmärrä nykyisin yhä enemmän suosiota saavaa tapaa kosia mahdollisimman näyttävästi. Ilmeisemmin tapa on tullut jenkeistä. Kosinta keskellä yleisötapahtumaa yms. on ihan ok, jos tietää ettei toinen moista elettä hätkähdä tai jopa arvostaa sitä. Kohdallani jäisi kosijaparka yksin paikalle pällistelemään, kun ensijärkytyksestä selvittyäni vaihtaisin maisemaa. Intiimi pieni eleinen kosinta tehoaa parhaiten.

Oli kyse sitten ensitreffeistä tai jo pitkälle edenneestä suhteesta, tärkeintä on olla omaitsensä ja tehdä asiat omalla tavallaan suoraan sydämmestä ja omasta halustaan.

Pää kuin vappupallo

Jossain laulussa lauletaan "päässä liiku ei mikään" tai jotain sinnepäin. Joskus pää tuntuu raskaalta hartioiden välissä, mutta nyt se kelluu kevyenä kuin heliumilmapallo. Pari yksinäistä aivosolua poukkoilee seinämistä.
Mikäli joku luulee, että kysymys on jonkinmoisesta krapulaan tai humalaan  liittyvästä olotilasta, hän on väärässä. Yhden tölkkioluen juomisesta en ole vielä koskaan känniin tullut tai krapulaa saanut, vaikka vanhemmiten se tuleekin yhä helpommin.

Mikäli tutkimuksiin on uskomista (ja miksemme uskoisi), käyttätymiseni pitäisi olla mennyt toiseen suuntaan. Tutkimuksen mukaanhan tatuointi altistaa ryyppämiselle ja irtonaisille ja/tai suojaamattomille seksisuhteille. Kun olin nuori minulla oli yksi pieni tatuointi. Silloin ryyppäsin huomattavasti enemmän ja useammin tuli sorruttua yhden yön suhteisiin. Suojaamattoman seksin suhteen olin jo silloin hyvin kielteinen. Myöhemmin olen paljon rauhoittunut niistä ajoista (ja hyvä niin). Reilu vuosi sitten hankin uuden isomman tatuoinnin eikä  käytös kummallakaan saralla ole holtittomammaksi muuttunut.

Mutta eihän tuo ollut se aihe ollenkaan mistä minun piti kirjoittaa, aivosolu lähti harhapoluille. Päässäni vallitsee siis tyhjyys, viimeinenkin luovuudenripe on kadonnut. Suuri luovuus on ollut kyllä kateissa jo pidemmän aikaa. Olen keksinyt siihen selityksen, oikean vai väärän, ei harmainta aavistusta. Ajattelen nykyisin liikaa, mietin liikaa mikä on hyvää ja mistä muut pitävät. Se ei johda ikinä hyvään tai no, ainakaan parhaimpaan mahdolliseen tulokseen.

Uusi ristiriita. Olen enimmäkseen oma itseni, mitä elämiseen tulee, ja muut ajatelkoot minusta mitä lystäävät. Mutta kun pitäisi esitellä omia tuotoksia tai "kehua" itseäni, tulee totaalinen blokki. En kertakaikkiaan keksi yhtään mitään ja jos keksin se ei ole tarpeeksi hyvää toisille näytettäväksi. Joskus on itse itsensä pahin vihollinen ja este. Myös ujous iskee silloin kun sen ei pitäisi. Kun pitäisi saada suu auki ja sanottua jotain järkevää, se jummittuu kokoaan tai sieltä pääsee todellisia sammakoita. Ja tämä tapahtuu minulle jollain tavalla "merkityksellisten" ihmisten edessä. Yleensä kukaan ei usko, kuinka ujo oikeasti olen. Olen hyvin sosiaalinen ja tottunut esim. asiakaspalveluun. Voin jutella yhdentekevien ihmisten kanssa tiukasti asiaa tai niitä näitä, mutta jos haluan tehdä vaikutuksen johonkin niin lopputulos lässähtää täysin.

Tämä kirjoitus on viisainta päättää tähän ja joskus jatkaa aiheesta "näin minä itseäni säälin" tai jotain muuta yhtä pateettista.

Hauskaa vappua kaikille!

Siitä puhe mistä puute

Kevätaurinko ilmeisemmin alkaa tosissaan vaikuttamaan, koska mielessä alkaa liikkumaan muutakin kuin arjen aherrus. Onhan se kiva saada mieleen vipinää, mutta kyllä sitä kaipaisi tosielämäänkin.

Erään kappaleen soidessa radiosta tulin ajatelleeksi, että on olemassa erilaisia "kutukappaleita". Yleisimmin kutukappaleista tulee mieleen musiikki, joka laitetaan soimaan, kun halutaan luoda hieman romanttista tunnelmaa. Toiveissa on, että illalla tapahtuisi jotain makuuhuoneenkin puolella. Siis tämä perin elokuvamainen viritelmä. Toinen yleinen mielikuva on kappaleista, joista tulee romanttisia muistoja mieleen, jotka ovat soineet jollain hyvin merkittävällä tai muistettavalla hetkellä.

Omalta osaltani voin paljastaa, että minulle on myös toisenlaisia kutukappaleita. Sellaisia jotka kuullessani satun tulemaan hyvin halukkaalle tuulelle. Mieli alkaa tekemään jotain muutakin kuin mummon muusia. Kyseiset kappaleet eivät satu olemaan edes suosikkejani tai suosikkibändien esittämiä. En todellakaan osaa sanoa, mikä kyseisistä kappaleista tekee kohdallani kutukappaleita.

Ja nyt kun siis aiheessa ollaan palaan vielä jokin aika sitten lehdissä olleeseen aiheeseen. En muista oliko kyseessä jopa tutkimus. Siinä kerrottiin kuinka naiset voivat saada orgasmin liikkuessaan. Töissä kahvitunnilla (yllätys) tädit keskustelivat asiasta ja tulivat siihen tulokseen ettei se voi olla mahdollista. Siellä en kertonut, mutta nyt voin paljastaa, että on olemassa tiettyjä liikkeitä joita en salilla/jumpassa tee, koska ne voisivat johtaa mainittuun lopputulokseen. Ihana asia sinänsä, mutta en nyt välttämättä haluaisi kokea sitä jumppasalissa hikisten naisten keskellä.

Aloittelen tässä päivääni toivoen, että saan kesän aikana petiini muutakin liikettä kuin hyttysten huiskimista.

Tädit ja kihlat

Jos voisin, sanoisin olevani pahoillani niiden tätien puolesta, joiden kahvituntia tänään järkytin. Mutta koska seison edelleen mielipiteideni takana, pahotteluja ei ole luvassa.

Tämän päivän kahvituntikeskustelun aiheet olivat kihlaus ja avioliitto. Tässä vaiheessa jo selvyyden vuoksi huomautan, että koko ajan puhe oli heterosuhteista. Ehkäpä tädit eivät voi edes ajatella muita vaihtoehtoja.

Keskustelu taisi lähteä todenteolla käyntiin, kun tädit ihmettelivät erään parin olleen kihloissa jo kolmisen vuotta.    Miettivät, että aikoivatko he mennä naimisiin vai erota. En tietenkään osannut pitää suutani kiinni, kysyin että eikö kihloissa oleminen ole vaihtoehtona. Tiivistettynä vastaus oli, että kihlat ovat edelleen lupaus naimisiin menosta ja kovin pitkiä kihlauksia ei pitäisi olla. Kahvit taisivat siinä vaiheessa mennä väärään kurkkuun, kun ilmaisin että voisin olla vaikka loppuelämäni kihloissa menemättä naimisiin.

Toisen järkytyksen aiheutin ilmoittaessani, että voisin olla naimisissa, mutta asua eri asunnoissa. Sain tovin vastata kysymyksiin ja puolustella mielipidettäni. Kertoessani, etten ole varma jaksaisinko joka päivä katsella toista samassa kämpässä, tädin pyörittelivät silmiään epäuskoisina. Kuulemman kyseessä ei voi olla oikea avioliitto, jos ei asu saman katon alla. Kyllähän aviolliset velvollisuudet varmaankin tulevat suoritetuiksi, vaikka kirjat olisivatkin eri osoitteissa. Eihän tuo nyt sitä tarkoita, ettei koskaan samassa sängyssä nukuta. Keskusteluyhteyskin voi toimia paremmin ja erimielisyyksiä olla vähemmän.

Viimeisenä aiheena päästiin ikäeroihin, sekään ei saisi olla enempää kuin plus/miinus viisi vuotta. Ja mitä pienempi sitä parempi. Tuossa vaiheessa se taisin olla minä, joka pyörittelin silmiäni. En viitsinyt kertoa, että osaltani ikäero on suhdehistoriassani "ylittynyt" molempiin suuntiin muutamaankin otteeseen.

Eiköhän jokaisen ole saatava valita itselleen sopivin tapa parisuhteissa, ilman että tädit sitä ihmettelevät ja paheksuvat. Jokainen on itse paras asiantuntija oman elämänsä suhteen ja yhtä ainoaa mallia onnellisesta parisuhteesta ei ole olemassakaan. Minä en ainakaan piittaa tätien mielipiteistä, vaan hoidan parisuhteeni ihan niinkuin parhaaksi näen. Toivottavasti jokainen tekee samoin.

Olen tässä kirjoituksessa puhunut tädeistä, jolla termillä en niinkään viittaa henkilöiden ikään vaan tapaan suhtautua asioihin ja maailmaan. Ikäni puolesta itsekin alan pikkuhiljaa olla tätikastia, mutta toivottavasti ajatukset ovat edelleen nuoren naisen :D

Hulluna hymyyn

Nyt se sitten taas tapahtui. Nimittäin törmäsin valloittavaan hymyyn. Olisin voinut jutella kyseisen henkilön kanssa vaikka kuinka kauan. Mutta sitten tilanne oli ohi ja hän häipyi sateen harmauden keskelle vieden valaisevan hymyn mukanaan.

Olen aina ollut heikkona hurmaaviin hymyihin. Hurmaavaa hymyä ei voi kuvailla, se voi olla monella tapaa erilainen. Oikeanlaisen hymyn tunnistaa juuri sillä hetkellä, kun näkee henkilön hymyilevän ensimmäisen kerran. Miedoimmillaan hymy aiheuttaa mukavan lämpimän tunteen ja pahimmillaan vetää melkein jalat alta. Ja vaikka tämä olisi turhaa, niin mainitsen tässä kuitenkin, että "kauneus on katsojan silmässä". Jokaiselle oikeanlainen hymy on erilainen.

Seurauksena tästä heikkoudesta, olen joskus ajautunut suhteisiin miesten kanssa, jotka ovat olleet totaalisen vääriä, mutta joiden hymy on ollut juuri se oikea. Hymyilemällä ovat saaneet minut unohtamaan järjen ja lipumaan tilanteen mukana. Paljon olen antanut anteeksi vain hymyn tähden. Kaikkein katalin yhdistelmä on hymy ja pitkät hiukset. Kylläpä sitä naisen pitääkin olla, joskus hölmö ja heikko. Kuitenkaan pidemmän päälle hurmaavinkaan hymy ei riitä suhteen rakentamiseen ja ylläpitämiseen, vaikka alkuun sillä kyllä pääsee.

Hymyileminen on helpoin ja halvin tapa hurmata minut. Siis jos törmäät minuun baarissa, älä tarjoa minulle olutta vaan hymyile :)

Autokuumeilua?

Nyt on kyllä melkein maailmankirjat sekaisin, meikäläiseen tuntuu iskeneen pikkuinen autokuume. Se on todellakin ihme. Yleensä on riittänyt, että tarvittaessa pääsen paikasta a paikkaan b. Tuntien ajointoni, niin siinä kyllä riittää vanha autonikin.

Ajokortinhan ajoin heti kun mahdollista, mutta meni vuosia ennenkuin oikeasti rupesin varsinaisesti autolla ajelemaan. Nykyisinkään en ole mitenkään innokas ajaja, monesti saatankin turvautua pidemmillä matkoilla VR:n kyyditykseen. Inhoan ajella isojenkaupunkien keskustoissa, en tee taskuparkkeerauksia (joku kumminkin sen videoisi ja julkaisisi) enkä mielellään käytä parkkihalleja. Mitä siis suostun autollani tekemään ..... no, ajelemaan isohkoa tietä kohtuullisen suoraan :D En tykkää kovin paljon ajella moottoritiellä. Hah, nyt arvaan, että epäilette vauhdin olevan minulle liikaa, mutta ei se siitä johdu. Minusta on tylsää ajella moottoritietä enkä myöskään ole koskaan oppinut tuntemaan vauhdin hurmaa.

Jokatapauksessa autokuume on ottamassa valtaansa. Haluaisin vaihtaa autoni hieman uudenpaan ja hieman isompaan malliin. Mitään farmaria tai amerikanrautaa en kuitenkaan halua. Liian isoja minun ajettavakseni. Aina isompi ei ole parempi. Ja koska en ole mies, minun ei myöskään tarvitse pitää sitä ...... Mutta haluaisin joitakin (naisellisia) hienouksia ja toimintoja sekä metallivärin.

Jos en lottovoittoa saa, jatkanen putputtelua vanhalla autollani pitkin rauhallisia teitä. Uskoisinpa, että muutamalle festarillekin tieni löydän kesän mittaan.

Vääränlainen kevätpörriäinen

Nyt kun kevät on tuloillaan ihmisiin iskee kaikenmoisia kevätpörriäisiä. Yleensä ne ovat mukavia ja saavat aikaan pientä vipinää tai ainakin levotonta oloa. Parhaimmillaan kevätpörriäiset aiheuttavat kahdelle ihmiselle oikein mukavan ja nautittavan olotilan.

Mutta sitten ovat nämä kaikenmoiset hemmot, joita vaivaa ihan vääränlainen kevätpörriäinen. Tai vaivahan heillä on varmaankin ympäri vuotinen, mutta kevään tullen he ilmaantuvat enemmän ihmisten ilmoille. Ei, nyt en puhu kaikenmaailman viinanhuuruisista pultsareista vaan itsensäpaljastelijoista ja vielä pahemmista eli ahdistelijoista ja raiskaajista.

Jo nyt on lehdissä ollut juttuja metsissä/puistoissa tapahtuneista raiskauksista ja ahdisteluista. Jokainen tapaus on liikaa ja kamala, mutta käsittämättömimpiä ovat alaikäisiin kohdistuneet tapaukset. En viitsi tähän kirjoittaa, mitä heille saisi puolestani tehdä. Monesti tulee mietittyä millainen ihminen moisten tekojen takana oikein on. Missä on vika geeneissä, kasvatuksessa, ympäristössä vai missä. Mikä saa tekemään tekoja, joita ei voi millään ymmärtää ja hyväksyä.

Puolestani jokainen tehköön omalle elämälleen ja itselleen mitä haluaa; juokoon itsensä hengiltä, satuttakoon itseään tavalla tai toisella, syököön itsensä kolmesataa kiloiseksi (näitä asioita muiden ei tarvitse ymmärtää ja hyväksyä), kunhan jättävät muut ihmiset ja varsinkin lapset rauhaan.

Tästä kaikesta huolimatta toivon, että jokaiseen iskee hyvä ja mukava kevätpörriäinen, joka tekee keväästä ja kesän odotuksesta iloisen asian.

Karvasta asiaa

Tämän päivän aihe löytyi työpaikan kahvituntikeskustelusta. Kahvitauothan ovat legendaarisia paikkoja suurille puheenaiheille.

Tänään aiheena siis olivat miesten karvat ja hieman tarkentaen lähinnä rinta ja selkäkarvat. En enää edes muista mistä keskustelu alun perin lähti, mutta yhtäkkiä oltiin karvoituksen parissa. Jokainen voi kuvitella, kuinka noin 15 eri ikäistä naista voi saada äänekkään ja iloisen keskustelun aikaiseksi aiheesta.

Tähän voisin jonkinmoisena yhteenvetona todeta, että rintakarvat ovat ok, kunhan eivät ole mitään Herra 47 tyyliä. Tuuheat selkäkarvat saivat melkein yleisen tuomion, mutta löytyipä joka piti selkäkarvoista. Voisikohan vaikutusta olla hänen miehellään, jonka pikaisesti nähneenä voin olettaa omaavan hyvän karvoituksen muuallakin kuin käsivarsissa.

Toisin kuin eräät etelän rantagigolot luulevat, meillä naisilla ei ole mitään "kanna minut metsään apinamies" fantasioita. Siis ainakaan suurimmalla osalla. Joten miehet voisivat jättää rannalla pullistelemisen ja karvojensa esittelyn niiden naisten iloksi, jotka sitä arvostavat ja jopa saattavat kotona odotellakin. Minulle ainakin mieluiten melkein karvaton kuin tosikarvainen mies.

Omana mielipiteenäni voin todeta, että eipähän ole mitään sitä vastaan, jos mies rinta-, sääri- ja ylenpalttiset käsikarvansa ajelisikin. Ainoa paikka jossa miehellä saa olla runsaasti (pitkiä) karvoja on pää ja tällä tarkoitan nyt yläpäätä :)


Keskustelussa tuli huomattua seikka, että vanhemmat naiset olivat "suvaitsevaisempia" karvojen suhteen kuin nuoremmat. Olen kyllä kuullut myös, että tämän hetken nuoret miehet (tällä tarkoitan noin parikymppisten ikäluokkaa) ovat hyvin kriittisiä ja kielteisiä naisten karvoituksen suhteen. Kerran on jäänyt kainalokarvat poistamatta niin suhde on ohi.


Ehkäpä taas piakkoin teen tuttavuutta tuon miesten keksimän kidutusvälineen - epilaattorin - kanssa.

Hieman harmaa lauantai

Olo alkaa tuntua vanhalta kiukkuiselta akalta, kun aina tuntuu olevan jotain urputtamisen aihetta.

Eilen Mikko tippui jatkossa VOF:ssa ja samoin kävi myös Laurille. Mikosta tykkäsin kokonaisuudessaan ja Lauri oli erittäin hyvä esiintyjä. Eilen pihisin ja puhisin Mikon puolesta, mutta yön yli nukuttua aloin ajattelemaan, että ehkä näin oli kuitenkin parempi. En tiedä millaiset velvoitteet odottavat kilpailun voittajaa, mutta uskoisin Mikolla olevan nyt hieman vapaammat kädet tehdä mitä haluaa. Yksi asia on kuitenkin varma, haluan Mikon keikalle katsastamaan tyypin esityksen ihan livenä.

Tänään taidan pitää leffaillan, kaivan hyllystä jonkin mukavan rakkauskomedian, teen kipollisen poppareita ja löhähdän soffan nurkkaan. Ihan yksikseni, jossa on hyvä ja huono puoli. Hyvä puoli on se, ettei lapseni oli vieressä höpöttämässä (en voi tajuta miten joku voikin höpöttää jatkuvasti). Ja toinen hyvä puoli on, että saan katsoa juuri niin siirappiset leffan kuin haluan. Ei tarvitse katsoa Jurassic Parkia, Simpsoneita tai mitään yltiöpäisiä räiskintä pätkiä. Huono puoli (tai puute) on se, ettei vieressä ole ketään, jonka kainalossa leffasta voisi nauttia. Ja myöhemmin ehkä jostain muustakin.

Skippaan suosiolla osion "siitä puhe mistä puute", jos ymmärrätte mitä tarkoitan ;)

Tikkien kiusaama

Kevättä kohti ollaan menossa, tänään ulkona käydessä meinasi tulla hiki paksun takin kanssa vai liekö vaikutusta ollut niillä muutamalla tikillä, jotka eilen sain suuhuni hampaan poiston jälkeen. Tämä päivä on mennyt kotona levätessä ja särkyä parannellessa. Kyllä vain pari tikkiäkin voi olla tosi inhottavia, silloin kun ne sijaitsevat väärässä paikassa. Syöminenkin hankaloituu huomattavasti, ei sen puoleen, ettäkö pienestä syömättömyydestä meikäläiselle mitään haittaa olisi. Varsinkin ne herkut voisi jättää syömättä. Jumpalla ja salillakin saisin huomattavasti ahkerammin käydä. Kesää ajatellen muutamasta kilosta voisi päästä eroon. Mutta nythän en voi mennä rehkimään, koska tikit voivat revetä :D

Hieman edellistä aihetta sivuten, luin tänään jutun naiskehonrakentajasta, jonka tavoitteena on tulla isommaksi kuin mieskehonrakentajat. Hei Haloo, mitähän järkeä tuossa nyt sitten on ja onko se todellakaan kenestäkään enää kaunista. Samassa jutussa hän ihmetteli, että ei löydä miesystävää. No, kokemuksesta voin sanoa, ettei se useammallekkaan ole helppoa, mutta jos pistää treenaamisen kaiken edelle niin......

En kylläkään ole sitä mieltä, että suhteessa pitäisi jatkuvasti kulkea ympäriinsä kuin paita ja peppu. Tottakai molemmilla saa olla omat menot ja harrastukset, kunhan siinäkin hommassa sitten joku raja pysyy. Ettei parisuhde tarkoita sitä, että käydään silloin tällöin "nukkumassa" samassa sängyssä. Meikäläinen vaatii ainakin omaa aikaa ja ahdistun, jos en sitä tarpeeksi saa.

Nyt särkylääke naamaan ja pikkuhiljaa iltahommat tekemään ja nukkumaan.

Kun ei oikein luista...

Olisi ollut kivempi aloittaa blogin pito jollain piristävällä tekstillä, mutta kun tänään se ei vaan kertakaikkisesti onnistu. En tiedä johtuuko pitkistä pyhistä vai mistä, mutta päivä ei ole lähtenyt käyntiin ollenkaan.

Aamulla jo huomasin, ettei tämä päivä kuulu parhaimpiin, kun pää oli kipeä jo herätessä. Ja tämä ei ollut todellakaan millään lailla itseaiheutettua. Vaikka tässä iässä alkoholi aiheuttaa krapulan entistä helpommin, en usko että muutamilla sunnuntaina nautituilla oluilla oli asian kanssa mitään tekemistä.

Sunnuntaista puheenollen, vaikutankohan jotenkin epätoivoiselta yh-äidiltä, kun työkavereiden ensimmäinen kysymys tänään oli, että oliko siellä mitään kiinnostavaa sutinaa. Eihän tuo meikäläisen sosiaalinen elämä tuolla romantiikan saralla ole mitenkään loisteliasta viimeaikoina ollut, mutta silti. Minä en ole siitä valittanut tai ottanut stressiä, niin eipähän työkavereidenkaan pitäisi. Mutta onneksi ovat jo jättäneet "naittamisyrityksensä" (varsinkin kun ehdokkaat eivät olleet oikein meikäläisen tyyliä). Uskokaa, että kyllä minä oman seurani itse etsin tai siis ainakin odottelen, että se etsii minut, ilman ulkopuolisten apua. Viimeistään sitten sieltä vanhainkodista jonkin hitaasti liikkuvan vaarin isken.

No nyt tuli poikettua asiasta, tästä päivästähän olin valittamassa. Työpäivä sujui normaaliin tylsään tapaansa, yritin piristää sitä seikkailemalla netissä ja etsimällä uutta duunia työkkärin sivuilta. Eipähän tärpännyt. Ruokikseen asti kello kulkikin ihan hyvin, mutta kevyen lounaan jälkeen, kello alkoi matelemaan. Nälkäkin ehti tulla ennen kotiinpääsyä. Ruokakauppa oli sitten tietysti täynnä kaikenlaisia idiootteja, jotka poukkoilivat sinne tänne ja tukkivat käytävät.

Kotiin tullessa vastassa oli kiukkuinen ja nälkäinen koululainen. Onneksi rauhoittui, kun sai suuhunsa murkinaa ja pääsi pelaamaan pleikkarilla.

Päivän piristyksenä kuitenkin huomasin, että ensimmäiset krookukset (siis ainakin luulen, että niitä ne ovat) kukkivat pihallani ja tulppaanitkin ovat työntäneet lehtensä varsin tanakasti maanpinnalle.

Lisää piristystä ja hikeä lähden hakemaan salilta. Jos liikuntainto loppuu kesken menen infrapunasaunaan lueskelemaan. Toivon, etten osu samaan aikaan tädin kanssa, joka istuu tuolissa kuin olisi gynekologin vastaanotolla. Ihan kaikkea minäkään en halua nähdä.